0

Syksystä 2014 alkaen on koulumme jokaisella luokalla ollut mahdollisuus kokeilla Polarin Active -aktiivisuusmittareita kahden viikon ajan vuorollaan. Aktiivisuusmittariprojektilla pyrimme havainnollistamaan oppilaille sen, kuinka saavuttaa päivittäinen riittävä aktiivisuuden määrä. Peruskoululaisilla terveyden kannalta riittävä aktiivisuuden määrä on 1-2 tuntia reipasta liikuntaa päivittäin.

Aktiivisuusmittari osoittaa näytöstä käyttäjälleen animoidun hahmon sekä palkin värjäytymisen muodossa saavutetun aktiivisuuden määrän. Oppilaat saavat tunnukset Polarin Activarium-palveluun, jossa luokka yhdessä kerää akvaarioonsa erilaisia motivoivia tuotteita liikkumalla riittävästi päivittäin. Oppilaalla on myös mahdollisuus muokata omaa kalaansa omien mieltymysten mukaan.

Aktiivisuusrannekkeella saadaan Activarium-palvelun avulla oppilaille tietoa myös heidän yöunen määrästä ja laadusta sekä tietoa koulupäivän aikaisesta aktiivisuudesta. Koulupäivän aikainen tieto on tärkeää opettajille, jotta opettajat kykenevät vähentämään koulupäivän aikaista istumista. Projektin yhteydessä oppilaat saavat myös tietoa riittävästä liikunnan ja levon määrästä sekä liikunnan suhteesta oppimiseen.

Jussi Tölli

Kommentit on suljettu.